Näytetään tekstit, joissa on tunniste sää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sää. Näytä kaikki tekstit

25.6.2010

Keskikesän juhla

Itäisessä Suomessa Juhannusaaton aamu valkeni aurinkoisessa ja lämpimässä säässä. Vaikka tunnetusti aattoiltana tulee vettä kuin saavista, saadaan näillänäkymin suurin osa päivästä viettää oikeassa kesäsäässä.


Aamupalapöydässä istuksiessamme ulkoa kuului töyhtöhyypän naukuminen. Jostain syystä äitihyyppä oli päättänyt johdattaa lapsilaumansa pihanurmellemme.


Vallattomat kakarat tuon taivaallista välittivät äidin kutsuhuudoista, ja juoksentelivat mihin halusivat. Ruiskutimme pellot toissailtana ja silloin mielessäni mietin, kuinka isoja poikaset mahtavat olla. Oli helpottavaa nähdä niiden olevan jo hyväkokoisia ja -jalkaisia, ja näin ollen äiti on voinut johdattaa ne pois traktorin ulottuvilta.


Munista oli selviytynyt neljä gangsteria, mikä on mielestäni hyvin. Pellon kasvusto on tänä vuonna aika tiukka, joten se on antanut hyvän suojan poikasille. Toivottavasti näistä pitkäkoivista kaikki selviävät aikuisiksi asti.


Kohta suuntaamme kohti mökkirantaa ja hyttysiä. Toivon illaksi poutaa ja tyyntä kalakeliä itselleni :)

Keittiön ikkunasta klo. 02.30 kesäpäivänseisauksena
.
Oikein   r a u h a l l i s t a  ja taianomaista  Juhannusta Kaikille !

23.6.2010

Matkailua ja muuta

Blogitauon aikana ei ole suinkaan tongittu vain peltoja ja revitty rikkaruohoja. Toki niitäkin on tehty :) Toistaiseksi kesän kohokohta oli lomamatka eteläisempään Suomeen, ja ihan Suomen Turkuun.

Kerrankin kelin Jumalattaret olivat puolellamme ja saimme nauttia lämpimistä tuulista ja auringon paisteesta, koko pitkän viikonloppumme ajan. Nautimme jokivarren vehreästä luonnosta ja ihmettelimme edistyneempää kesää.

Tuomiokirkon aukealle satuimme juuri, kun arkkipiispan virkaanvihkimis tilaisuus päättyi.

Samana viikonloppuna oli koulujen päättäjäisviikonloppu, joten iloinen juhlapukukansa valloitti koko kaupungin. Sunnuntailounaan nautimme ihastuttavassa museoravintolassa, jossa oli vielä ihastuttavampi museokauppa laurentius.

Laurentiuksesta mukaan tarttui mm. tämä söpö" kolikkopiirakka" sekä käsintehtyä turvesaippuaa.

Paluumatkalla pysähdyimme Nuutajärven lasikylässä. Näimme lasinpuhaltajia työssään, nautimme kivan lounaan ja shoppailimme sekä täällä, että täällä. Ehdottomasti käymisen arvoinen kohde.

Turku on kiva kesäkaupunki, harmi vain, että se on aika etäällä meiltä katsottuna. Mutta, ihmeen hyvin Poikanen jaksoi viiden tunnin automatkan, yhden pysähdyksen taktiikalla :)



1.6.2010

Uuden kasvua

Sadetta ja koleaa on piisannut, mutta nyt todellakin alkaa pikkuhiljaa näyttämään siltä, että kesä tulee. Heti, kun aurinko näyttäytyy, tekee mieli hoilata suvivirttä tippa linssissä :)


Sateessa on toki puolensa, ainakin meidän viljat "huusivat" vettä, vielä viikko sitten. Nyt kasvustot ovat venähtäneet kivasti, kylmästä huolimatta.


Puin päälle edellispäivien mukaisesti ja olin läkähtyä. Huonolla kunnolla ei ole mitään tekemistä asian kanssa, kun työntää ylämäkeen kolmetoistakiloista natiaista rattaissa, jossa on puolityhjät kumit. Mitenkä se pumppaaminen aina kehtuuttaa.

Viikkona muutamana, olen seurannut pajulinnun touhuja keittiön ikkunasta. Pikkuruinen lintu pujahteli ovelasti pensaan juurelle ja lennähteli puolihuolimattomasti tiehensä. Harhautukset lähinnä huvittivat, sillä kuloheinä linnun nokassa paljasti aikeet melko nopeasti.


Ohimennen kurkkailin pesän tilannetta ja loppuviikosta pesää olikin jo sisusteltu höyhenillä. Lauantaina uunilinnun kotia koristi yksi muna ja sunnuntaina munia oilkin jo viisi. Nyt äiti hautoo ja kurkkii reiästä ohikulkijoita.


Kesäkukat on suurilta osin vielä hankkimatta. Suuntaan puutarhalle sitten, kun ei ole enää jatkuvaa hallan vaaraa. Minä kun en kuitenkaan muista harsotella kukkia iltaisin. Pari viikkoa sitten ostin tosin kaksi runko verenpisaraa ja istutin äitienpäiväruusun ulkoruukkuun. Ne saavat piisata siihen asti, kunnes kelit lämpenevät.


Penkeissä on kuitenkin jo jotain kukkivaa, jotka antavat vähän väriä pihaan.

15.5.2010

Toukotöitä ja luontojuttuja

Eilinen oli hyvä päivä kaikin puolin. Vaikka edellisyönä saimmekin nauttia vuoden ensimmäisistä ukkosista, valkeni aamu kauniissa säässä. Kelit olivat siinä määrin hyvät ja pellot kuivat, että päätimme aloittaa kevätkylvöt.


Toukotyöt aloiteltiin aamuseitsämältä kotipeltojen kylvöllä. Näihin lohkoihin laitoimme ohraa nimeltä Pilvi ja sadon on tarkoitus mennä naapuritilan elikoille rehuksi. Häärimme poikasen kanssa vaihtelevasti apuna pihalla ja keittiössä.


 Tupamme on tällä hetkellä (ja aina kesäisin) niin kuuma, että ruokailut ja kahvitukset toteutetaan pääsääntöisesti kesäkeittiössä. Muonitusten ja kylvökoneen täyttöjen välissä, kävimme poikasen kanssa rataslenkillä tutkimassa kevään etenemistä. On jotenkin uskomatonta nähdä kaikki luonnon kasvu näin nopealla sykkeellä; aamusta koivun lehti oli noin euron kolikon kokoinen, illlasta jo kahden euron.


Perinteinen päivälenkkimme suuntautui tutulle metsätielle, jossa ensitöikseen yllätimme teeripariskunnan "niistä puuhista". Harmitti vietävästi, mutta ainakin rakastavaiset lähtivät samaan suuntaan, ehkä ne vielä toisensa löytävät ...:) Reissulla näimme myös komean korpin. Tiensuuhun pudonnut jyväkasanen oli saanut tämän kiiluvasilmäisen puhtaanapitolaitoksen miehen, poikkeuksellisesti maahan. Toivattavasti peitatut siemenet, eivät aiheuttaneet korppiparalle vatsanpuruja...

Takasinpäin tullessamme olikin jo kahvin aika ja kylvöhommat edistyneet siinä määrin, että kotipellot olivat kasassa. On jotenkin vaikea tottua siihen, että peltotöistä, näillä meidän hehtaareilla, selviää nykyisin yhdessä pitkässä päivässä.


 Saimme kaikki pellot kolmisen vuotta sitten siihen kuntoon, että ne voidaan kylvää suorakylvönä. Aiemmin aikaa meni päiväsotalla, kun ensin kynnettiin, kivettiin, karhittiin, kylvettiin ja jyräiltiin. Ja näiden töiden välissä kelit ehtivät muuttua ja pelloille ei joka päivä päässytkään. Hommat saattoivat kestää viikon ja traktorin kopissa istuttiin kelin suosiessa sitten yötä päivää, minäkin. Silloin tosin viljan kylvöalaa oli vielä 10 hehtaaria enemmän, kun osaa ei oltu vielä laitettu ruokohelvelle.

Kylvömiehet siirtyivät jatkamaan hommiaan toisille lohkoille vähän kauemmas ja minä suuntasin kukkapenkin kimppuun. Siirsin muutaman kuunliljan toiseen kohtaan etupihan penkissä. Illasta pääsin seuraamaan myös tilannetta, jossa Herra kirjosieppo ja meidän Makkonen selvittelivät asumisoikeusasioita oranssilla pöntöllä.

Tämä kuva ei kyllä liity aiheeseen sitten mitenkään...

Kirjosiepoillahan on ikävä taipumus ängetä talitiaisten jo asuttamaan pönttöön ja asettua röyhkeästi taloksi. Hyperaktiivisen oloinen lintu pitää oikeudestaan tehdä pesän toisen munien päälle niinkin kovasti, että näistä taistoista saattaa seurata jopa kuolonuhreja.

Lisäksi sieppo ottaa "rakastajattaria", jotka munitettuaan se jättää lehdelle soittelemaan. Sieppo palaa vaimonsa luo ja osallistuu muina miehinä perheensä hoitoon. Jalkavaimot sitten yrittävät hoitaa yksinhuoltajina, näitä lehtolapsiaan.

Hus, muualle moiset siepot meidän pihasta!


*Edit. Talitiaiset ovat ainakin palanneet pyörimään pöntön ympärille, katsotaan miten käy...



2.5.2010

Vappu oli ja meni

Vappu meni, ainakin täällä itäisessä Suomessa, vaihtelevan kosteassa säässä. Vapun aattona MLL:n perhekahvilassa kävimme vappunaamiaisissa ja munkin syönnissä.



 Lapsille oli järjestetty mm. ongintaa ja ilmapalloja. Paljon ilmapalloja. Palloja puhkesi tosin siihen tahtiin, että parin tunnin jälkeen kävelin suurinpiirtein kädet korvilla odottaen seuraavaan pamausta. Olen aika hermoheikko noiden pallojen kanssa :D Mutta hei, kivaa oli silti!

Illalla väkersin pizzaa ja sitä nautiskeltiin espanjalaisen punaviinin kera, kun saatiin poikanen unille. Menojalkaa ei vipattanut ja ilta sujuikin rauhallisesti kaksistaan. Poikanen on nukkunut nyt pari viikkoa omassa huoneessaan ja viihtyy mainiosti. Siirto kävi täysin kivuttomasti :) 


Eilen kävimme vappulounaalla suuremmalla porukalla ja virkistäydyimme sosiaalisista suhteista.

 Tänään olisi ollut tarkoitus päästä pihahommiin, mutta vettä tulee, kun Esterin sieltä yhdestä paikasta... Mutta, jos hyvin käy, illaksi saattaisi selkiintyä sen verran, että päästäisiin kunnolla ulos.

Katsellaan... Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

19.4.2010

Naamioitumisen mestari

Kelit ovat muuttuneet kovin syksyisen oloisiksi. Koko viikonlopun, ainakin täällä itäisessä Suomessa myrskysi. Oleskelimme hyytävän tuulen vuoksi pääosin sisätiloissa ja laitoimme poikasen huonetta valmiiksi. Tänä aamuna lämpömittari näytti 7 astetta pakkasen puolla, mutta nopeasti elohopea kipuaa lämpöasteiden puolelle, kun aurinko nousee.


Lunta on vielä varjopaikoissa, kuten sireenin suojassa. Vai onko se lunta sittenkään? Itse en huomannut mitään normaalista poikkeavaa miehen kysyessä asiasta, mutta tarkempi tarkastelu osoitti lumipaakulla olevan kaksi silmää ja korvatkin...


Mies oli lähtenyt viideltä työhommiin ja pupunen oli vetänyt sikeitä. Se ei antanut autojen tai traktorin häiritä itseään. Herättyään yöunilta, jänö venytteli, pesi naamansa ja suki vähän turkkia. Niin mies, kuin postipoikakin kävelivät vierestä, eikä se korviaan lotkauttanut, painui vain vähän tiiviimmin kiven kupeeseen.

Kylmähermoinen on tämä otus. Ja, onhan se oltava, kun paljaalla maalla kulkee tuon värisessä nutussa. Rupesin miettimään, tokko tästä kesää onkaan vielä tulossa, kun jänöllä on vielä noin valkea turkki. Kyllä se luonto nimittäin tietää.


Kuorma-auto oli kuitenkin unihiekat silmistä karistaneelle jänikselle liikaa. Sitten mentiin ja isolla pompulla. Puutarhaan se jäi jotain kaivelemaan, liekö nyt jo painunut metsään, esittämään lumiukkoa kannon nokkaan...

7.4.2010

Ja puro sanoi, puli-puli...

Lomat on lusittu ja lumet sulaneet. Tai ainakin melkein. Nurmikkoa pääsisi jo rapsuttelemaan suurilta osin, mutta jätän sen ilon vielä viikonloppuun :) Sukulointireissulla pohjoisessa Savossa, pisti silmääni, että suuri määrä vanhojen rakennusten kattoja oli pudonnut sisään. Latoja, navettoja, riihiä, aittoja. Kyllä on surku.


Neljä päivää sitten, lunta oli vielä näin paljon.

Kelirikon takia tienvarsikasoille ei ole päästy ja haketta onkin ajettu pääasiassa omasta puskurivarastosta. Jatkuva traktori- ja kuorma-autoliikenne on saanut pihan kuplimaan siinä määrin, että puutarhan kulmalle syntyi ammottava aukko. Saimme siihen onneksi pari kuormaa mursketta aika nopeasti, olisi saattanut postipoika olla ihmeissään, ei siihen henkilöautolla olisi ollut mitään asiaa :)



Teeret puputtavat aamutuimaan, kuten kevätsoitimella kuuluukin ja pyllistelevät koivun latvoissa, koska pelto ei ole vielä sulana. Peipot näyttävät asettuneen taloksi ja Makkonenkin on muuttohommissa tuttuun pönttöönsä. Ulkona tuoksuu jo kevät !




30.3.2010

Takatalvi ja kotihommia

Viikonloppu meni leppoisasti lokoillessa. Virpojat kävivät ja loput lumet tuli katolta. Mutta, niin tulivat myös lumiesteetkin... Jiirin molemmin puolen viime syksynä asennetut lumiesteet, tulivat ruminalla takapihan terassille ja osa jäi roikkumaan mukavasti ilmaan.


Lauantai vierähti lapioidessa terassi puhtaaksi ja ronkkiessa alumiinitikkailla esteiden roikkuva pää turvaan. Meidän tuurilla, se olisi ollut tuulen puuskan sattuessa, tuvan ikkunasta läpi.

Tässä talossa on pärjätty ilman lumiesteitä 150 vuotta ja hyvin onkin lumet tulleet katolta, kattokulma kun on aika jyrkkä. Turvallisuussyistä ne päätettiin kuitenkin laittaa syksyisen remontin yhteydessä, sillä takapihan puolelle tuli kolmas sisäänkäynti.

Olen ruennut epäilemään, että oliko se järkevää kuitenkaan. Ennen lumet tulivat suojasäiden sattuessa vähän kerrassaan katolta, ja tämä oli normaalia. Nyt lumiesteet keräävät kaiken lumen katolle ja pakkaavat koko massan lumiestettä vasten. Eihän sitä painoa mitkään ruuvit kestä, vanhasta katosta puhumattakaan.

Jää nyt nähtäväksi, päädytäänkä siirtämään esteet esim. konehallin katolle, siellä niillä tärkeämpi tehtävä olisi...

Lintulaudallakin on käynyt kuhina. Ainakin tinteillä tuntuu olevan jo kevätkahinat mielessä, sen verran kovaa painia hangella välillä käydään :) 

Tämän talven erikoisin vieras on ollut urpiainen, sitä en muista tavanneeni tässä pihassa. Tavallisiin päivävieraisiin kuuluuvat; tali-, hömö- ja sinitiaiset, keltasirkut ja viherpeipot.

Syksyiset siemenvarkaat unkarin syreenissä


 Päivänä muutamana kuulin pihakuusesta punatulkunkin, mutta se ei uskaltautunut laudalle. Sunnuntai aamun  sumussa, pellonlaidan koivuissa ruokailivat teeret, kaksi ukkoa ja kaksi akkaa. Niiden osalta jään odottelemaan syksyä...:)

7.3.2010

On ilimoja pielly.


On kyllä aivan loistavat kelit (kuten otsikkokin kertoo). Onnekkaita ovat ne, jotka saavat nauttia hiihtolomasta tällä hetkellä.

Oma elämä on rajoittunut sairastelun vuoksi aika tavalla sisätiloihin, eikä ensi viikko taida tuoda asiaan muutosta.

Poikanen näyttää potevan taudin rankemman kautta, keuhkoputken- ja korvatulehduksen muodossa.

Käväisin sen verran pihalla, että pyörähdin pannuhuoneessa ja vein linnuille lisää evästä. Näpsin muutaman kuvan ja nuuhkuttelin ilmaa :)

 Närhille on viime päivinä lyhde maistunut, ihan hyvä vaan, kun jättävät lintulaudan rauhaan.





Kevät näyttää tulevan kohisten, hyvää alkavaa (hiihtoloma)viikkoa kaikille !

25.2.2010

Lahjuksia ja löytöjä

Talven selkä ei näytä edelleenkään taittuvan. En jaksa muistaa päivää, milloin pakkanen olisi ollut alle -15*C. Mutta, ei valiteta! Kahta edellistä talvea ei pystynyt edes talveksi kutsumaan, sen verran oli omituiset kelit...

Vaikka sää ei vielä kovin keväiseltä tunnukaan, saa aurinko kevään jo kuitenkin mieliin. Eilen sain vieraita naapuripitäjästä, kun äitini ja mummoni kävivät kyläilemässä. Mummo toi meille ihanan kevätesikon, jota jo mielessäni istuttelin kukkapenkkiini, keltaisten esikoiden kaveriksi :)


                                           
Olen etsinyt alakertaremontin valmistumisesta saakka, pukuhuoneen ja pikkuvessan väliin jäävään, ns.välitilaan, sopivaa peiliä. Mielessäni tämä peili on ollut pyöreä ja siinä on ollut mahdollisesti metalliset tai takorautaiset kehykset. Noh, kirpparilta löytyi peili joka täytyi ostaa. Ei ollut pyöreä, ja oli puukehyksillä. Mutta, lasi on fasettihiottu :)


Peili tulee jäämään tuohon, ainakin siihen asti, kun eteen kävelee se täydellinen kopio siitä mielikuvastani, mitä olen mielessäni kehitellyt. Tosin kuvan oton jälkeen huomasin, että sitä pitää sittenkin siirtää, häiritsee tuo epäsuhta tuohon singeriin nähden... (Ai,  mikä epäsuhta? Kysyi rakas mieheni..)


Singerin pöytälevyn päälle ollaan teettämässä karkaistusta lasista mittojen mukaista levyä, jotta saadaan tuo ompelukoneen kohta peittoon. Koko hässäkän päälle pitää kehitellä vielä jotain kivaa juttua :)

Löydöistä vielä puheenollen, kävimme perinteisillä torstain ruokaostoksilla naapuri citissä. Paikallisesta osuuskaupasta löytyi tämä ihana lintumökki, joka vain oli niin ihanan söpö, että se lähti kaupasta pakostikin mukaan.



Jätän pöntön roikkumaan keittiön ikkunalle toistaiseksi. Tuo katto on niin kirkuvan tipun keltainen, että olkoon siinä pääsiäisen yli :) Sitten mökille löytynee paikka poikasen huoneesta. Ihana!



20.2.2010

Kirveelle töitä

Tänä aamuna pakkanen kipusi kolmeenkymmeneen miinusasteeseen, eikä meidän uuni ollut sammunut, jee!

Pakkanen on saanut myös rusakot liikkeelle ja parin viimeisen yöseudun aikana omenapuun alaoksisto on silputtu aivan järkyttävän näköiseksi. Jälkien määrästä ja syödyistä oksista päätellen, asialla on ollut useampi pitkäkorva.

En ole varma liikkuuko jänislauma illan kähmyssä vaiko aamyön tunteina, joka tapauksessa tämä ei jää tähän. Jäniksenmetsästysaikaa on vielä tämän kuun loppuun...

11.2.2010

Torstaita

Sähkökatkot ovat taas vaivanneet tätä taloutta. Pakkanen näkyy taas kiristyneen, kuten sen myötä myös pinna : /

Poikasen huoneen remontti on edennyt hieman suunnitteluvaiheesta, ja suunnitelmatkin ovat matkanvarrelta muuttuneet. Ilmeisen ajan (ja inspiraation) puutteen vuoksi päätimme jättää huoneen perusteellisen remontin johonkin hamaan tulevaisuuteen.

Tulimme siihen tulokseen, että teemme olemassa olevilla tarpeilla kevyen pintafiksauksen. Maaleja ja jopa sopivaa listaakin löytyy kotoa.  Suurempi remontti saa odottaa siihen, kun poikanen on kyllin vanha ja halukas määrittelemään itse, millaisen huoneen haluaa. Nyt siis lähinnä paklataan, maalataan ja listoitetaan huone uusiksi. Lattian ja seinät jätämme muutoin vielä tässä vaiheessa avaamatta ja koskematta.

Muuten kotona riittää edelleen sisutusta ja kalusteiden uudelleen järjestelyä. Varsinkin näin päivän pidetessä, on jostain syystä aina saatava vaihtaa järjestystä. Kevään tuloa ei voi estää, eilen sain ensimmäiset krookuksetkin ! :) Ihanaa!

Ei sentään vielä räystäät tipu...

28.1.2010

Toissapäiväisen nettipimennon ja eilisten sähkökatkojen vuoksi, niin toimistotyöt, kuin blogin päivittäminenkin muodostui melko hankalaksi. Nyt kuitenkin netti suhii ja sähkötkin ovat pysyneet eilisen illan jälkeen :)

Aikaisemmin aina sähkökatkon tullessa, sitä viritteli innoissaan kynttilöitä, luomaan tunnelmaa ja pehmeää valoa. Näillä pakkasilla on tunnelma kaukana, kun yrittää pilkkopimeässä etsiä tuikkuja ja taskulamppua, peläten sähkökatkon kestävän ikuisesti ja putkien jäätyvän siltä seisomalta.



Keli on muutenkin ollut jotenkin outoa. Lapsuudestani muistan paukkupakkasilla olleen kirkasta ja  tyyntä, mutta tälläkin hetkellä mittari näyttää -25 raatia pakkasta ja myrskytuuli paukkuu nurkan päissä. Ei kivaa. Tuon lumitaakan alla, mitä metsät päällään kantaa, ei voi tietää metsänomistajille hyviä uutisia. Niistä sähkökatkoista puhumattakaan...Mutta, viikonlopuksi on luvattu kelien leuttonevan huomattavasti.

Tänään pääsin käymään yksin kaupungissa, kun mies kaitsi poikasta. Sain viettää oikein laatuaikaa itseni kanssa, eli miihailla ruokakaupassa niin kauan kuin huvittaa ja hoidella muutenkin asioita rauhassa. Hienoa :)

Tästä piristyneenä siivosin heti kotiin tultuani ja alustin leipomisvimmassani leipätaikinan. Päätin tehdä samaa tummaa vuokaleipää, mitä tein jouluksikin. Miksei imelää limppua voisi syödä arkenakin, jos siitä kerta tykkää :) Osan aion kuitenkin laittaa pakkaseen, niin ei pääsiäiseksi tarvitse sitä erikseen leipoa.

Ei muuta, kun leivän paistoon! :)

11.1.2010

Inspiraatiota odotellessa

Aamu alkoikin leppoisassa säässä ilmojen lauhduttua (maaseudulla asuminen suorastaan velvoittaa keskusteluun kulloisestakin säätilanteesta, eikö vain:) ) . Viikonlopuksi suunnitellut remonttihommat..ööö...tavallaan jäivät odottamaan taas uuden inspiraation iskemistä...:)

Yli viikon jatkunut pakkanen sai minut ja poikasen pysyttelemään tiiviisti sisätiloissa, eikä monenakaan päivänä liiemmin ulkona liikuttu, ainakaan huvin vuoksi. Liian sisällä olon aiheuttaman orastavan mökkihöperyyden karkoittamiseksi mies päätti kuskata perheensä ulkomaailmaan.



Kuten moni muukin blogeissaan, myös minä jaksan ihastella tätä Suomen talvea. Postikorttimaisemia, pilvipoutaa ja kuuran kuorruttamia metsiä. On se vaan niin lumoavaa.




Lauantai menikin sitten mukavasti kyläillessä ja virkistäytyessä sosiaalisista suhteista. Sunnuntaina vain ihasteltiin upeaa keliä ja pärryyteltiin hieman moottorikelkalla, jotta poikanenkin tottuisi moisen menopelin ääneen. Olisi todella ollutkin sääli tuhlata viikonloppu haisevien levyseinien tai kulahtaneen muovimaton kääntämiseen.

Mutta, arki on koittanut ja päivän ohjelmassa on vielä kaupunkireissua sekä illalla kokous. Hyvää työviikkoa meille kaikille ja tervetuloa kaikki Te uudet lukijat !