Matkailua ja muuta

Blogitauon aikana ei ole suinkaan tongittu vain peltoja ja revitty rikkaruohoja. Toki niitäkin on tehty :) Toistaiseksi kesän kohokohta oli lomamatka eteläisempään Suomeen, ja ihan Suomen Turkuun.

Kerrankin kelin Jumalattaret olivat puolellamme ja saimme nauttia lämpimistä tuulista ja auringon paisteesta, koko pitkän viikonloppumme ajan. Nautimme jokivarren vehreästä luonnosta ja ihmettelimme edistyneempää kesää.

Tuomiokirkon aukealle satuimme juuri, kun arkkipiispan virkaanvihkimis tilaisuus päättyi.

Samana viikonloppuna oli koulujen päättäjäisviikonloppu, joten iloinen juhlapukukansa valloitti koko kaupungin. Sunnuntailounaan nautimme ihastuttavassa museoravintolassa, jossa oli vielä ihastuttavampi museokauppa laurentius.

Laurentiuksesta mukaan tarttui mm. tämä söpö" kolikkopiirakka" sekä käsintehtyä turvesaippuaa.

Paluumatkalla pysähdyimme Nuutajärven lasikylässä. Näimme lasinpuhaltajia työssään, nautimme kivan lounaan ja shoppailimme sekä täällä, että täällä. Ehdottomasti käymisen arvoinen kohde.

Turku on kiva kesäkaupunki, harmi vain, että se on aika etäällä meiltä katsottuna. Mutta, ihmeen hyvin Poikanen jaksoi viiden tunnin automatkan, yhden pysähdyksen taktiikalla :)

Kirpparilta

Kuten moni muukin blogin pitäjä, on myös Winttikammarin väki nauttinut hienoista keleistä. Päivät soljuu aamusta iltaan pihahommissa, eikä koneelle juuri ole aikaa jäädä istuksimaan.

Maanatai oli meillä sadepäivä, joten hoitelimme asioita kaupngissa ja käväisimme kirpparilla. Pikainen kierros kaatosateessa, naapurikaupungin pikkuruisella kirpputorilla, tuotti kaksi pientä löytöä.

Mies halusi ostaa Eero Rislakin Mäntyharjun lasitehtaalle suunnitteleman karahvin. Pullo maksoi 8 euroa ja siitä tulee hieno kaveri Rislakin isomman karahvipullon kaveriksi, jonka mies on aiemmin hankkinut itselleen.

Eero Rislakki lienee suurelle kansalle hieman tunteamattomampi suunnittelija, mutta hänellä on ollut sormensa pelissä, niin Jopo-polkupyörän, kuin Kalevala-korujenkin muotoilijana.

Itselleni ostin kuvassa näkyvän nekka-sokerikko-parin. Olivat jotenkin söpöjä, vaikka ovatkin vain hopeoitua rautaa (siis aika painavat) ja vähän naarmuisetkin. Pesemällä niistä saa oikein sievät koristeet ja hintakin oli vain kolme euroa :)

Nyt pihahommiin !

Suvunperintöjä ja vanhoja aarteita

    ANtiikkia, Natinkia

Kuten on tullut aiemmin mainittua, niin kauan kuin jaksan muistaa, olen ihaillut vanhaa tavaraa ja vanhaa aikaa. Jo lapsena kuvittelin, millaista olisi ollut elää 1800-luvulla, kun olisi saanut pukeutua rönsyileviin mekkoihin ja elää kartanossa, jossa palvelijat tuovat mehua ja pikkuleipiä hopeatarjottimella :)

No, mekko unelmista olen luopunut jo ajat sitten, mutta kaikki muu vanha romu ja rääsy onkin sitten pitänyt pintansa. Kirppareita on kierretty vanhempien serkkujen kanssa lapsesta saakka ja mitään ei ole muutenkaan raaskittu heittää pois, ikinä. 

Vaikka päätinkin jo melko nuorena, että tulen asumaan maalla, en lähtökohtaisesti etsinyt miestä, joka asuisi maaseudulla. Näin vain sattui käymään, minun onnekseni! :) Mieheni ansiosta olen päässyt elämään sellaiseen ympäristöön, jossa saan toteuttaa sitä kaikkea, mistä olen aina haaveillutkin. Vanha talo ja suku, jolla on historiansa, perinteet, jotka säilyvät maanviljelyksen muodossa ja luonnon läheisyys, joka on minulle elinehto.

Tilan päärakennus 1930-luvulla, juuri uudessa maalissa.

Toivon mukaan poikasestamme tulee jossain vaiheessa tilamme jatkaja. Hän on tämän talon isäntä seitsämännessä polvessa. Paljon on varmasti 154 vuodessa muuttunut, ja kadonnut iäksi, mutta onneksi paljon on säilynytkin.

Tässä yhteydessä esittelen muutaman meille tärkeän esineen, kun puhutaan tunnearvosta ja ennen kaikkea palasta suvun historiaa...

Bi b l i a

Tämä perheraamattu on painettu vuonna 1886. Talossa se on isopapan muistin mukaan ollut uudesta saakka. Kuvitettu sukukirja painaa reilut 6 kg ja sivujakin on lähes 600 kpl. Tätä nahkakantista aarretta säilytämme valolta suojatussa paikassa.                              

M u M M o n  matka-arkku

Mieheni isomummo, Vilhelmiina (Miina), lähti nuorena tyttönä siskonsa kanssa Amerikkaan, kuten sinä aikana oli usein tapana; mentiin piikomaan taloon, palvelijattareksi tai lastenhoitajaksi.

Valloissa vierähti seitsämän vuotta, kunnes Miina tuli kesälomalle Suomeen vuonna 1920. Suomessa hän tapasikin tulevan miehensä, Aapelin (mieheni isän isänisän) ja jäi tälle tielle :) Sisko jäi ameriikkaan ja Miinan tavarat tuotettiin tässä matka-arkussa kotosuomeen.
 

 Arkku on nähnyt matkaa mm. höyrylaivan lastiruumassa ja on siksi vähän kärsinyt. Kyseessä kuitenkin aito amerikanarkku, johon liittyy monta tarinaa ja muistoa, niin ihmiskohtaloista, kuin maailmanhistoriastakin.
 

Meillä arkku toimittaa tuvassa vaihtelevasti kaikenlaisen tavaran säilytyspaikkaa.

Vanhan Väinön sormus

                                                                                                             

Henkilökohtaisesta "perintöesineestä" puhuttaessa, minulle tärkein lienee isäni vihkisormus.

 Ukkini oli hävittänyt vihkisormuksensa ja ostanut jossain vaiheessa tilalle uuden, tämän sormuksen. Alkuperäinen kuitenkin löytyi ja tämän sormuksen ukkini antoi isälleni, jos hänellä vaikka olisi sille joskus käyttöä.

Vanhempieni mennessä naimisiin, sormuksesta tuli isäni vihkisormus. Isäni ei työnsä vuoksi, sormusta voinut tosin juuri pitää. Myöhemmin, vanhempienikin jo erottua, sormus oli pitkään "joutavuuden hotteilla". Jokin aika sitten, hän päätti antaa sormuksen minulle.

Se on yksi harvoista konkreettisista muistoista, mitä minulle on omasta ukistani säilynyt ja onhan se tietenkin muistona, jossain vaiheessa myös isästäni...

Haaste
                                                                                                                                                                                           

                                                                                                                                                                                Miina ja Aapeli

Meillä kaikilla on varmasti  jotain, perittyä, löydettyä tai saatua, esinettä tai tavaraa, jonka perintö- tai tunnearvoa ei voi mitata rahassa.

Mikä on (tai ovat) se Sinun rakkain ja kallein aarteesi, josta et tule ikinä luopumaan ja jonka haluat säilyvän jälkipolvillesi? Esittelisitkö sen muillekin. Tämä haasteena kaikille, jotka haluavat sen napata mukaansa !

Mukavaa viikonloppua !

Edit. Tämä postaus "korvaa" huhtikuun ensimmäisen Kotiliesi-katsauksen ns. Vanhat jutut-osiossa. Kotiliettä sitten taas huhtikuun  lopussa :)                                                                                                                              

Astiakaappi

Loppuviikosta raahattiin aitan perukoilta vanha astiakaappi takaisin tupaan. Sijoitimme sen väliaikaisesti välikammariin, josta se päätynee poikasen makuukamariin remontin valmistuttua.

Kaappi on maalattu nykyiseen väriinsä joskus seitkytluvulla ja kaapin yläkaapin ovista löytyy muisto papan nuoruudenharrastuksesta. Vaikkei meillä tupakointia juuri arvostetakaan, tarrat jäävät luonnollisesti paikoilleen :)

Alkuperäinen väri on ollut enemmänkin pastellin sininen / turkoosi. Puna-vihreä lähtisi kyllä helposti pois vanhan maalin päältä, mutta jääköön toistaiseksi. Laatikoiden ja ovien vetimet ovat melko sekalainen seurakunta, pitänee etsiä puuttuviin jossain vaiheessa sopivat nupit.

Hyllypaperit ja takalevy, mihin vanha maalari on pensselinsä puhdistanut

Vetolaatikoihin oli jäänyt vanhat hyllypaperit, hyvin sekalainen lajitelma tämäkin :)

Toisessa kuvassa vasemmalla näkyvä limoviikuna on pari päivää sitten leikattu, siksi se näyttää hieman kärsineeltä :) (toim.huom.)

Kotiliesi Maaliskuu II 1932

Martta Wendelin: Pääsiäispöytä

Maaliskuun toinen numero sisältää todella paljon mainoksia. Odotin lehdeltä kattavaa selontekoa mm. pääsiäisen herkkuihin, mutta ei. Aihe sivuutetaan hyvinkin lyhyellä maininnalla, ottaen huomioon sen merkittävyyden uskonnollisena juhlana tai edes pääsiäisperinteidenkin puolesta.

Lehdessä muistellaan kuitenkin parin artikkelin muodossa historiallisia aikoja. Naisten äänioikeudesta oli tuolloin, maaliskuun 15. päivä, tullut kuluneeksi 25 vuotta. 'Ilolla on todettava, että kaikki ne aloitteet, joihin naisedustajamme 25 vuotta sitten ryhtyivät, ovat vuosien kuluessa toteutuneet.'

Lisäksi Goethen kuolinpäivä oli 22. päivä maaliskuuta 1832, ja V.A. Koskenniemi kirjoittaa, mitä Goethen näkemykset voivat merkitä nykyhetkelle. Miten jokaisen tulisi olla sinut itsensä kanssa ja tyytyä siihen mitä on...

Se teko se vasta teolta maistaa,

Kun itsensä omassa rasvassa paistaa.

On perintö- osani rajaton:

mun omani on aika, se mun peltoni on.

Suuria elämänviisauksiahan nämä ovat tunnetusti tänä päivänäkin, henkinen omavaraisuus on elinehto tässä oravanpyörässä, uskon ma! :)

Mutta rasvasta puheen ollen, ne pääsiäisherkut.

 Odotin vesikielellä suussasulavaa ohjetta lampaalle tai salaista reseptiä perinteisen pashan tekoon. Ei ollut niitä, sillä pääosassa ovat mämmi ja munat.

Lampaanlihaan ei kaikilla tuohon aikaan varmastikaan ollut varaa, vaikka lammaspaisti perinteisiin kuuluikin. Mutta, sikaa oli; Kinkku-munalaatikko, kuorrutetut munat, samettivelli (ruskuaisista ja maidosta tehty velli, jonka pinnalle laitetaan munanvalkuaiskokkareita) ja paistetut munat. Siinä muutamia pääsiäisherkkuja!

Perinteisen jatkoromaanin lisäksi keskustelua oli mm. pahanhajuisesta hengityksestä, kätilön toimesta ja pohjaompelusta. Puheenaihetta näin keväänkorvalla herättävät tietysti myös vaatekoit. Erilaiset torjuntaliemet, kuten kolokvinttiliuos ja kvanssiliuos olivat varmastikin tarpeen, sillä Koi on viekas ja tavattoman taitava vihollinen :)

Lopuksi muutamia informatiivisia mainoksia. Pääsiäistä odotellessa...

Kotiliesi Maaliskuu I 1932

Martta Wendelin: Kehrääjäneito

Maaliskuun ensimmäinen numero näyttäisi äkkiselauksella olevan hyvinkin sekalainen pläjäys kodinhoitoa, lapsia, muotia ja yhteiskuntaa. Kaiken kaikkiaan hyvin mielenkiintoinen yhdistelmä arkisia asioita sekä hienostunutta kaupunkilaiselämää.

 Paneudutaan tällä kertaa kuitenkin tarkemmin vain naisten pukeutumiseen. Tämän talven ehkä eniten ihastusta herättänyt muotiuutuus on villalangasta valmistettu pehmeä ja taipuisa kaulus. Arkiasuunkin saa nimittäin miellyttävää vaihtelua valmistamalla samaa pukua varten useita erilaisia kauluksia. Että, osattiin sitä tuunata tuolloinkin.

 

Villalangasta neulottu kaulus (yllä) ja angora- ja silkkivillalangasta koukkuamalla valmistettu pitkä arkipuvun kaulus (alla).

Artikkelissa esitellään seikkaperäisesti jopa kahdeksan erilaisen kauluksen virkkaus- ja koukkuamisohjeet. Kirjoittaja, käsityönopettaja Annikki Repo, vakuuttaa kaikkien kaulusten olevan "työtavoiltaan ja malleiltaan niin yksinkertaisia, että ne osaa helposti valmistaa jokainen, joka vähänkin on perehtynyt virkkaamiseen ja neulomiseen."  Niinpä!

Henkilökohtaisesti työohjeet olivat minulle täyttä hepreaa reuna- ja ketjusilmukoineen, mutta minähän en olekaan mikään käsityöimmeinen :)

Suunnataanpa seuraavaksi katse vuoden 1932 tulevaan kevät- ja kesämuotiin; Leikkauksissa suositaan puhdasviivaisuutta ja käytännöllisyyttä. Kangasvaihtoehtoina on mm. velour, diagonal, tweed ja drapee. Kuulostaapa hienolta! 

 

Värit tuntuvat selitystenkin mukaan olevan melko tummanpuhuvia, kuvathan ovat mustavalkoisia, mutta ei hätää:

 Takkeja voi tilata kätevästi Kotilieden Aitan kautta, kuin Anttilan kuvastosta konsanaan, kunhan täyttää tilauslipun huolellisesti. Jos tuote ei miellytä, palautusoikeutta on ruhtinaalliset 2 päivää...

  

Rouvan ollessa hyvinkin tyylitietoinen, voi hän halutessaan ottaa vaikutteita muotivirtauksista myös maailmanlaajuisesti, tilaamalla englantilaisen Weldon's Ladies Journalin.

  

Vuosikerta tätä lehteä maksaa postivapaasti 125 mk:aa.

  

Minun mielestäni noiden takkien, kuin kyseisen muotilehdenkin hinnat tuntuvat aika korkeilta. Ihmettelen oliko tuollaisille hankinnoille sitten minkä verran tilausta, kun miettii, että tuohon aikaan maailmanlaajuinen lama koetteli myös Suomea ja valuuttakurssit olivat huimassa nousussa?  

 

 Tiedä häntä, mutta matala ja puolikorkeakorkoisten kävelykenkien käytön tärkeyttä arkikenkinä voi tuskin riittävästi painostaa !

Kotiliesi Helmikuu I 1932

Lupailin aiemmin poimintoja vuoden 1932 Kotiliesi-lehdestä. Tämän projektin avaa helmikuun ensimmäinen numero, olkaatten hyvät!

   Martta Wendelin 'Hiihtämässä'

Kotiliesi on poliittisesti puolueeton, ajankohtaisia artikkeleita ja ohjeita sekä mainoksia sisältävä aikakauslehti. Lehden vuosikerrassa on juokseva sivunumerointi, joten helmikuun toinen numero alkaa näinollen sivulta 77. Muutenkin taitto on tehty aika hassusti, sivu on saatettu jakaa vaakatasossa kolmeenkin palstaan. Jokin artikkeli saattaa loppua kesken ja jatkua muutaman sivuaukeaman päästä. Tämä saattaa toki olla jokin senaikainen painotekninen juttu, jota en vain ymmärrä :)

Kotiliedessä käsiteltiin jo tuolloin hyvin kattavasti niin kodin- ja taloudenhoitoa, kuin muoti-ilmiöitäkin.


Näitä kalusteita sai myös maaseudun väki tilattua kirjeitse Stockmannin omalta Maaseututilausosastolta.

Uusimpien sisustusvinkkien lisäksi helmikuun numerossa oli kahden aukeaman juttu nykyaikaisista sängyistä, uutuutena kotimainen rautasänky putkijalustoineen, minun nähdäkseni kyseessä on heteka :)

Perussettiin kuuluvat luonnollisesti leivonta- ja ruoanlaittovinkit. Näin laskiaisen lähestyessä, Rouva Kerttu Tela, oli koonnut ohjeet herkullisen kuuloisesta sorkkarokasta sekä laskiaismakkaroista, jotka ainakin jutun kirjoittajan mukaan olivat hyvin yleistä laskiaisruokaa parisen vuosikymmentä sitten. Harmi, ettei noista herkullisista makkaroista ollut kuvaa... :)

Mainos uutuusnäkkäristä

 Mukaan on ujutettu tietenkin myös viimeisintä tutkimustietoa. Tästä esimerkkinä referaatti uudesta kohua herättäneestä tutkimuksesta, jonka mukaan eräs norjalainen tutkija olisi selvittänyt C-vitamiinin kemiallisen rakenteen, sekä viittaus vuoden 1931 syksyllä, Helsingin Yliopistossa tarkastettuun saksankieliseen väitöskirjaan; 'Hunajan käyttämisestä sokerin sijasta imeiväisten ravinnossa'.

Hei, tämä tehoaa MYÖS läskeihin ! :)

 Lisäksi lehdessä on kysymyksiä ja vastauksia-palsta, ja tietenkin kirjeenvaihtoilmoituksia. Hyvän lehden sisältöön kuuluu olennaisesti myös hieman draama sävytteinen jatkoromaani sekä selkeästi vuodenaikaan liittyviä artikkeleita, kuten tämä H. Koistisen tietoisku:

Mitä  v i e m m e  p o t i l a i l l e  tuliaisiksi ?

Viemme potilaalle kukkia, hedelmiä, makeisia, juomia, sanomalehtiä, kirjoja. Hän tulee iloiseksi. Hän katselee kukkaa pöydällään. Tuntuu hyvältä, että häntä on muistettu. Virkistävä appelsiini poistaa pahan maun suusta, lapsi unohtaa kivun imiessään makeaa karamelliä, hyvä marjamehu lievittää tuskaisaa janoa... 
 Eräs tärkeä asia olisi meidän muistettava viedessämme potilaille syötävää ja juotavaa: Vähän kerrallaan. Sairas ihminen tyytyy vähään. 
Sanomalehdet ja kirjallisuuskaan eivät aina ole vaarattomia. Eiköhän liene viisainta ensin tarkastaa sanomalehti, ettei se sisällä mitään potilaalle järkyttäviä uutisia, jotka mahdollisesti voivat pahentaa hänen tilaansa. Huonon palveluksen teemme myöskin viemällä hänelle kirjan, joka joko jännittävyydellään tai kaameudellaan pilaa yöunen. Etenkin toipilaan hermosto voi olla erittäin herkkä...

Artikkeli oli aika hauska kokonaisuudessaan, sillä ensin lueteltiin kaikkea kivaa, millä potilasta voisi piristää. Jokaisesta viemisestä oli kuitenkin dramatisoitu varoittava esimerkki ja aina virkkeen lopussa todettiin juuri sen viemisen olevankin aika "huono idea". Lopussa vielä todettiin, että "Ollessamme epävarmoja on parasta, ettemme vie mitään." Noh, se siitä sitten :)

Tiesittekö muuten, että valkeista esiliinoista saa sienitahrat parhaiten pois ruostepulverilla tai ehkä Renol-tahravedellä, mutta varmaa ei ole sittenkään niiden poislähteminen :)

Kotihommia

Eilen iltapäivällä kotiuduttiin sitten reissusta. Yksikin yö puhtaiden hotellilakanoiden välissä piristää kummasti, mutta paluu arkeen oli ankea. Kotiin tullessamme, kiristynyt pakkanen oli tehnyt taas tepposet. Uunimme oli yöaikaan sammunut, siitäkin huolimatta, että pappa päivysti "uunivahtina".

Siinä vaiheessa, kun kannoimme kamoja sisään, oli uuni saatu jo tulille ja pannuhuoneessa mittari näytti verkostoon lähtevän ruhtinaallisen 40 *C:n veden. Keittiössämme sitävastoin lämmintä oli huimat 13,5 *C... Ei ole vähään aikaan ollut näin hyistä tunnelmaa meidän tuvassa.

Täytyy sanoa, että viimeisen vuorokauden olemme tosissaan lämmittäneet tätä lopottia. Ennen kuin 240 m2 jo valmiiksi vähän huonosti lämmennyttä asuintilaa saadaan taas siedettäväksi elää ja olla, menee tovi jos toinenkin.

Saunassa pidettiin eilen tulia kolme tuntia, jotta saataisiin vähän sieltäkin lämpöä virtaamaan yläkerroksiin. Mies viritteli pannuhuoneessa kaikki kikkakolmoset, jyvälämmityksestä - lastulevyn palasiin, jotta pata nostaisi lämpöjä vähän nopeammin.

Lisäksi rahdattiin kaikki omat ja varastetut patterit ja lämpöpuhaltimet tohottamaan joka huoneeseen, sekä tietysti lämmitettiin tuvan uuni. Tuli mieleen, että nyt auttaisi kovasti, jos kivijalka olisi kunnolla lumettu...

Mies ravasi illan mittaan pannuhuoneessa kohentelemassa tulia ja tuli luvanneeksi uuden, isomman kattilan sekä uuden ohjauskeskuksen ja syöttölaitteet hakejärjestelmäämme. Jep, sitä odotellessa...

Mutta nyt asianlaita alkaa olla mallillaan (annas, kun yö tulee, hrr!) Pullataikina kohoaa hyvää vauhtia uunin pankolla ja poikanen vetelee vielä päivähirsiä. Jospa tämä taas tästä...

Kotiliesi

Silloin tällöin on tullut luettua vanhoista Kotiliesi-lehdistä hauskoja mainoksia Hota-pulverista ynnämuista kaikenparantavista tropeista, joita jokaisessa kodissa tuli ennenvanhaan olla. Viime vuoden lopulla iski idea, että voisi olla hauska lukea lehteä nykypäivänä aina sen ilmestymisen aikoihin ja katsoa mitkä ovat olleet kulloisenkin kuukauden ja vuodenajan tärkeimmät jutut.

Lehti on siis tullut mieheni isomummolle, Miinalle, vuonna 1932 ja se on julkaistu kaksi kertaa kuukaudessa. Jatkossa aionkin poimia lehdestä omasta mielestäni kiinnostavimmat artikkelit ja hauskimmat mainokset teidän muidenkin iloksi :)

Ajatuksenani oli käsitellä vuoden 1932 koko vuosikerta, aloittaen tammikuusta. Koska aika näyttää taas rientäneen ja loppukuu jo häämöttää, aloitan tämän projektin heti helmikuun alusta. Sitä odotellessa !

Loppiainen, Joulun loppu.

Kirjoitinkin jo aiemmassa postauksessani joulun tältä vuodelta käsitellyksi, ja nyt se sitten virallisesti pitäisi olla ohi. Keräsin loput jouluromut ja -koristeet laatikkoon odottamaan seuraavaa Juhlaa.

Tuo vasemmanpuoleisessa kuvassa näkyvää omenalaatikkoa on muuten käytetty joulukoristeiden säilytykseen niin kauan kuin minä jaksan muistaa, siis lähes 30 vuotta. Muistan isäni kertoneen, että ukkini haki suurperheelle laatikko tolkulla punaisia omenoita aina jouluksi. Laatikon koristeineen "perin" kun muutin pois kotoa, nyt se sisältääkin sitten hyvin sekalaisia koristeita useilta eri vuosikymmeniltä.

Aamulla lämmittelin tuvan leivinuunin paukkupakkasten kunniaksi ja lueskelin odotellessa miehen isoäidin emäntäkoulun aikaista opusta kodinhoidosta. Kirjanen on Maatalousseurojen Keskusliiton julkaisema ja se on painettu vuonna 1941.

Ajattelinkin aiheeseen liittyen etsiä kohdan, jossa käsitellään, yllätys - yllätys, kodin lämmitystä :)

" Kylmää leivinuunia lämmitetään varovasti, ettei se halkeile. Puut ladotaan uuniin ja sytytetään suun puolesta. Kun puut ovat palaneet kekäleiksi, vedetään ne eteen ja suuluukku pannaan kiinni niin, että arina lämpenee tasaisesti. Kekäleiden hiivuttua vedetään ne pois. Lämpöä voi kokeilla esim. suolalla. Liian kuumassa uunissa se räiskyy kovin..."

Meidän leivarin lämmittäminen ei ihan noilla pika-ohjeilla olisi kyllä meikäläiseltä sujunut :) Kirjassa on muitakin hyviä niksejä kodinhoitoon ja osa on vielä tänäkin päivänä ihan käyttökelpoisia. Ihan sopivaa luettavaa meikäläiselle, ohjeetkin kun on rautalankamalliin. Pula-aika huokuu ohjeistuksessa kyllä vahvasti, mikä ei ole ollenkaan huono asia muistaa tässä yltäkylläisessä nykyelämässä.

Vaikka meillä vesikeskuslämmitys hoitaakin (niin jos hoitaa) peruslämmityksen, tulee leivinuunia lämmitettyä karuimmilla keleillä parinkin päivän välein. Ennen vanhaan uunia lämmitettiin kuitenkin joka päivä, usein myös kesäisin, ihan jo ruoan laitonkin vuoksi. Mietin, että on se vaan helppoa asua sähköhella- aikakaudella. Tuossa puilla lämmittämisessä on kuitenkin aina oma hommansa, tai lähinnä oma odottelunsa. Mutta jotain hyötyäkin; sain nimittäin "samoilla lämpösillä" tehtyä makaroonilaatikon päiväruoaksi.