25.6.2010

Keskikesän juhla

Itäisessä Suomessa Juhannusaaton aamu valkeni aurinkoisessa ja lämpimässä säässä. Vaikka tunnetusti aattoiltana tulee vettä kuin saavista, saadaan näillänäkymin suurin osa päivästä viettää oikeassa kesäsäässä.


Aamupalapöydässä istuksiessamme ulkoa kuului töyhtöhyypän naukuminen. Jostain syystä äitihyyppä oli päättänyt johdattaa lapsilaumansa pihanurmellemme.


Vallattomat kakarat tuon taivaallista välittivät äidin kutsuhuudoista, ja juoksentelivat mihin halusivat. Ruiskutimme pellot toissailtana ja silloin mielessäni mietin, kuinka isoja poikaset mahtavat olla. Oli helpottavaa nähdä niiden olevan jo hyväkokoisia ja -jalkaisia, ja näin ollen äiti on voinut johdattaa ne pois traktorin ulottuvilta.


Munista oli selviytynyt neljä gangsteria, mikä on mielestäni hyvin. Pellon kasvusto on tänä vuonna aika tiukka, joten se on antanut hyvän suojan poikasille. Toivottavasti näistä pitkäkoivista kaikki selviävät aikuisiksi asti.


Kohta suuntaamme kohti mökkirantaa ja hyttysiä. Toivon illaksi poutaa ja tyyntä kalakeliä itselleni :)

Keittiön ikkunasta klo. 02.30 kesäpäivänseisauksena
.
Oikein   r a u h a l l i s t a  ja taianomaista  Juhannusta Kaikille !

23.6.2010

Matkailua ja muuta

Blogitauon aikana ei ole suinkaan tongittu vain peltoja ja revitty rikkaruohoja. Toki niitäkin on tehty :) Toistaiseksi kesän kohokohta oli lomamatka eteläisempään Suomeen, ja ihan Suomen Turkuun.

Kerrankin kelin Jumalattaret olivat puolellamme ja saimme nauttia lämpimistä tuulista ja auringon paisteesta, koko pitkän viikonloppumme ajan. Nautimme jokivarren vehreästä luonnosta ja ihmettelimme edistyneempää kesää.

Tuomiokirkon aukealle satuimme juuri, kun arkkipiispan virkaanvihkimis tilaisuus päättyi.

Samana viikonloppuna oli koulujen päättäjäisviikonloppu, joten iloinen juhlapukukansa valloitti koko kaupungin. Sunnuntailounaan nautimme ihastuttavassa museoravintolassa, jossa oli vielä ihastuttavampi museokauppa laurentius.

Laurentiuksesta mukaan tarttui mm. tämä söpö" kolikkopiirakka" sekä käsintehtyä turvesaippuaa.

Paluumatkalla pysähdyimme Nuutajärven lasikylässä. Näimme lasinpuhaltajia työssään, nautimme kivan lounaan ja shoppailimme sekä täällä, että täällä. Ehdottomasti käymisen arvoinen kohde.

Turku on kiva kesäkaupunki, harmi vain, että se on aika etäällä meiltä katsottuna. Mutta, ihmeen hyvin Poikanen jaksoi viiden tunnin automatkan, yhden pysähdyksen taktiikalla :)



19.6.2010

Viikko Juhannukseen




Puuh, blogin päivitys on jäänyt lievästi sanoen, retuperälle. Blogipohjan temppuilut ja muut mielenkiintoisemmat askareet toisaalla, eivät ainakaan lisää mielenkiintoa tietokoneella istumiseen.

Kesätuulia odotellaan edelleen ja parin viime päivän lempeä kaakkoistuuli tuo viimeinkin tuoksun suvesta. Saa nähdä. kuinka kauan tätä lystiä sitten kestää.


Juhannusruusut ovat pääosin täydessä kukassa, joten vajaan viikon päästä kukinta näyttäisi olevan jo ohi.

Muutoinkin pihan penkit ja istutukset näyttävät suhteellisen vehreiltä, koleasta säästä huolimatta.  vehreiltä näyttävät myös mm. etupihan kukkapenkissä rehottavat vesiheinät ja muuta rikkakasvit...


Takapihalla on puuhailtu terassin kanssa. Patio on viimeistelyjä ja sisäänkäynnin valokatetta vaille valmis, ottamaan vastaan Juhannusvieraat.


Ensi kesänä on kaiteiden ja vihreiden kyllästeosien maalauksen vuoro. Aluksi olin vastaan koko projektia, sillä en halunnut muuttaa talomme julkisivua. Nyt, kun olemme päässeet alakerran sisäänkäynnin kautta muutaman kerran saunan jälkeen vilvoittelemaan, on mielipiteeni muuttunut :)


Ajattelin asian niin, että koska terassi oli miehelleni tärkeä ja rakennelma on helposti purettavissa tulevia sukupolvia ajatellen, miksi en voisi lämmetä idealle. Vielä, kun kaiteet saavat samanvärisen maalipinnan, kuin muu talo, ei rakennelma hyppää niin pahasti silmille.

Takapihan laitto jatkuu marjapensaiden perkkaamisella sekä valaistuksen, että jonkinlaisen ajokiveyksen sunnittelun muodossa.

Tervetuloa Te kaikki uudet lukijat, pyrin päivittämään blogiani hieman intensiivisemmin, jotta Teillä olisi jatkossa edes jotain luettavaa ! :)

Suvituulia !

11.6.2010

Hohhoijaa

Kannattipa muuten käydä tutustumassa uuteen bloggerin sivusuunnitteluun.

Lopputulos muutamasta kokeiluklikkauksesta on tämä. RKL!

En jaksa nyt paneutua ohjelman saloihin, mutta pitänee yrittää viikonloppuna saada sivut takaisin entiseen malliinsa. Mielestäni en mitään peruuttamatonta valintaa malliessa tehnyt, mutta näköjään minulle nyt tuputetaan tätä uutta systeemiä.

Joopajoo. Taidamme lähteä viikonlopun ruokaostoksille.

Aurinkoista viikonloppua kaikille, tästäkin huolimatta !

1.6.2010

Uuden kasvua

Sadetta ja koleaa on piisannut, mutta nyt todellakin alkaa pikkuhiljaa näyttämään siltä, että kesä tulee. Heti, kun aurinko näyttäytyy, tekee mieli hoilata suvivirttä tippa linssissä :)


Sateessa on toki puolensa, ainakin meidän viljat "huusivat" vettä, vielä viikko sitten. Nyt kasvustot ovat venähtäneet kivasti, kylmästä huolimatta.


Puin päälle edellispäivien mukaisesti ja olin läkähtyä. Huonolla kunnolla ei ole mitään tekemistä asian kanssa, kun työntää ylämäkeen kolmetoistakiloista natiaista rattaissa, jossa on puolityhjät kumit. Mitenkä se pumppaaminen aina kehtuuttaa.

Viikkona muutamana, olen seurannut pajulinnun touhuja keittiön ikkunasta. Pikkuruinen lintu pujahteli ovelasti pensaan juurelle ja lennähteli puolihuolimattomasti tiehensä. Harhautukset lähinnä huvittivat, sillä kuloheinä linnun nokassa paljasti aikeet melko nopeasti.


Ohimennen kurkkailin pesän tilannetta ja loppuviikosta pesää olikin jo sisusteltu höyhenillä. Lauantaina uunilinnun kotia koristi yksi muna ja sunnuntaina munia oilkin jo viisi. Nyt äiti hautoo ja kurkkii reiästä ohikulkijoita.


Kesäkukat on suurilta osin vielä hankkimatta. Suuntaan puutarhalle sitten, kun ei ole enää jatkuvaa hallan vaaraa. Minä kun en kuitenkaan muista harsotella kukkia iltaisin. Pari viikkoa sitten ostin tosin kaksi runko verenpisaraa ja istutin äitienpäiväruusun ulkoruukkuun. Ne saavat piisata siihen asti, kunnes kelit lämpenevät.


Penkeissä on kuitenkin jo jotain kukkivaa, jotka antavat vähän väriä pihaan.

27.5.2010

Raparperipiirakkaa a´ la Katja

Tämä mahtava piirakka saa minulta niin hyvät suositukset, että se on ihan oman postauksensa arvoinen :)
Ohjeen nappasin Katjalta, Päivänpesän blogista, ja piirakan väänsin eilen, appivanhempien kahvitteluhetkeen.


Täytyy sanoa, etten ole vähän aikaan törmännyt yhtä helppoon ohjeeseen. Taikina oli nopeatekoista ja helposti käsiteltävää. Itse käytin kylläkin edellisvuoden pakaste raparpereja, mutta hyvää tuli silti. Pohjan ohje toimii varmasti myös omenan kanssa.


Meillä piirakasta on jäljellä yksi "slaissi", niin hyvin teki kauppansa :)


26.5.2010

Pihapuuhastelua ja ornitologiaa

Ensinnäkin pahoittelut kaikille, joiden blogeja en ole ehtinyt kommentoimaan tai joita kommentoin auttamattomasti myöhässä :) Aika on kulunut puuhastellessa, niin sisällä, kuin ulkonakin.

Tällä hetkellä suurimman osan ajasta vievät kukkapenkit, marjapensaiden siistiminen ja tukien uusiminen sekä takapihan pation teko. Sateen sattuessa puuhastellaan sisällä, takkahuoneen sisustuksen kanssa (joo, edelleen vaiheessa) sekä lopetellaan alakerran kuraeteisen viimeistelyä.


Koleista keleistä huolimatta, illat ovat kauniita ja selkeitä. Omenapuun kukinnot hieman jurovat, kelin kylmettyä, mutta kriikuna kukki kauniina jo viime viikolla.


Eilen illalla saimme pihaan myös uusia lintuvieraita. Vaikka keltavästäräkki pesii koko maassa, näyttäytyivät nämä undulaatit (miehen sanoin), minulle ensi kertaa.


Pahoittelen kuvan huonoa laatua, matkaa kohteeseen oli reilut 25 metriä ja välissä keittiön tuplaruutuikkuna. Lisäksi tämä laji, tuntuu olevan kovinkin arka tapaus. Jokatapauksessa kesäpukuinen koiras, oli aika nätti näky vihreällä nurmella :)