Näytetään tekstit, joissa on tunniste peltohommat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste peltohommat. Näytä kaikki tekstit

1.6.2010

Uuden kasvua

Sadetta ja koleaa on piisannut, mutta nyt todellakin alkaa pikkuhiljaa näyttämään siltä, että kesä tulee. Heti, kun aurinko näyttäytyy, tekee mieli hoilata suvivirttä tippa linssissä :)


Sateessa on toki puolensa, ainakin meidän viljat "huusivat" vettä, vielä viikko sitten. Nyt kasvustot ovat venähtäneet kivasti, kylmästä huolimatta.


Puin päälle edellispäivien mukaisesti ja olin läkähtyä. Huonolla kunnolla ei ole mitään tekemistä asian kanssa, kun työntää ylämäkeen kolmetoistakiloista natiaista rattaissa, jossa on puolityhjät kumit. Mitenkä se pumppaaminen aina kehtuuttaa.

Viikkona muutamana, olen seurannut pajulinnun touhuja keittiön ikkunasta. Pikkuruinen lintu pujahteli ovelasti pensaan juurelle ja lennähteli puolihuolimattomasti tiehensä. Harhautukset lähinnä huvittivat, sillä kuloheinä linnun nokassa paljasti aikeet melko nopeasti.


Ohimennen kurkkailin pesän tilannetta ja loppuviikosta pesää olikin jo sisusteltu höyhenillä. Lauantaina uunilinnun kotia koristi yksi muna ja sunnuntaina munia oilkin jo viisi. Nyt äiti hautoo ja kurkkii reiästä ohikulkijoita.


Kesäkukat on suurilta osin vielä hankkimatta. Suuntaan puutarhalle sitten, kun ei ole enää jatkuvaa hallan vaaraa. Minä kun en kuitenkaan muista harsotella kukkia iltaisin. Pari viikkoa sitten ostin tosin kaksi runko verenpisaraa ja istutin äitienpäiväruusun ulkoruukkuun. Ne saavat piisata siihen asti, kunnes kelit lämpenevät.


Penkeissä on kuitenkin jo jotain kukkivaa, jotka antavat vähän väriä pihaan.

15.5.2010

Toukotöitä ja luontojuttuja

Eilinen oli hyvä päivä kaikin puolin. Vaikka edellisyönä saimmekin nauttia vuoden ensimmäisistä ukkosista, valkeni aamu kauniissa säässä. Kelit olivat siinä määrin hyvät ja pellot kuivat, että päätimme aloittaa kevätkylvöt.


Toukotyöt aloiteltiin aamuseitsämältä kotipeltojen kylvöllä. Näihin lohkoihin laitoimme ohraa nimeltä Pilvi ja sadon on tarkoitus mennä naapuritilan elikoille rehuksi. Häärimme poikasen kanssa vaihtelevasti apuna pihalla ja keittiössä.


 Tupamme on tällä hetkellä (ja aina kesäisin) niin kuuma, että ruokailut ja kahvitukset toteutetaan pääsääntöisesti kesäkeittiössä. Muonitusten ja kylvökoneen täyttöjen välissä, kävimme poikasen kanssa rataslenkillä tutkimassa kevään etenemistä. On jotenkin uskomatonta nähdä kaikki luonnon kasvu näin nopealla sykkeellä; aamusta koivun lehti oli noin euron kolikon kokoinen, illlasta jo kahden euron.


Perinteinen päivälenkkimme suuntautui tutulle metsätielle, jossa ensitöikseen yllätimme teeripariskunnan "niistä puuhista". Harmitti vietävästi, mutta ainakin rakastavaiset lähtivät samaan suuntaan, ehkä ne vielä toisensa löytävät ...:) Reissulla näimme myös komean korpin. Tiensuuhun pudonnut jyväkasanen oli saanut tämän kiiluvasilmäisen puhtaanapitolaitoksen miehen, poikkeuksellisesti maahan. Toivattavasti peitatut siemenet, eivät aiheuttaneet korppiparalle vatsanpuruja...

Takasinpäin tullessamme olikin jo kahvin aika ja kylvöhommat edistyneet siinä määrin, että kotipellot olivat kasassa. On jotenkin vaikea tottua siihen, että peltotöistä, näillä meidän hehtaareilla, selviää nykyisin yhdessä pitkässä päivässä.


 Saimme kaikki pellot kolmisen vuotta sitten siihen kuntoon, että ne voidaan kylvää suorakylvönä. Aiemmin aikaa meni päiväsotalla, kun ensin kynnettiin, kivettiin, karhittiin, kylvettiin ja jyräiltiin. Ja näiden töiden välissä kelit ehtivät muuttua ja pelloille ei joka päivä päässytkään. Hommat saattoivat kestää viikon ja traktorin kopissa istuttiin kelin suosiessa sitten yötä päivää, minäkin. Silloin tosin viljan kylvöalaa oli vielä 10 hehtaaria enemmän, kun osaa ei oltu vielä laitettu ruokohelvelle.

Kylvömiehet siirtyivät jatkamaan hommiaan toisille lohkoille vähän kauemmas ja minä suuntasin kukkapenkin kimppuun. Siirsin muutaman kuunliljan toiseen kohtaan etupihan penkissä. Illasta pääsin seuraamaan myös tilannetta, jossa Herra kirjosieppo ja meidän Makkonen selvittelivät asumisoikeusasioita oranssilla pöntöllä.

Tämä kuva ei kyllä liity aiheeseen sitten mitenkään...

Kirjosiepoillahan on ikävä taipumus ängetä talitiaisten jo asuttamaan pönttöön ja asettua röyhkeästi taloksi. Hyperaktiivisen oloinen lintu pitää oikeudestaan tehdä pesän toisen munien päälle niinkin kovasti, että näistä taistoista saattaa seurata jopa kuolonuhreja.

Lisäksi sieppo ottaa "rakastajattaria", jotka munitettuaan se jättää lehdelle soittelemaan. Sieppo palaa vaimonsa luo ja osallistuu muina miehinä perheensä hoitoon. Jalkavaimot sitten yrittävät hoitaa yksinhuoltajina, näitä lehtolapsiaan.

Hus, muualle moiset siepot meidän pihasta!


*Edit. Talitiaiset ovat ainakin palanneet pyörimään pöntön ympärille, katsotaan miten käy...



11.5.2010

Pääskysestä ei päivääkään...

Ihan pakko kertoa tämä uutinen teille, nimittäin meidän haarapääskymme ovat saapuneet! En ollut uskoa silmiäni, kun pari-kolme tunnustelijaa pujahteli navettaan ja takaisin. Muut pihan linnut ovat ihmeissään uudesta tilanteesta. Toivottavasti varpuset eivät ehtineet rakennella kotejaan navettaan, sillä nyt on uusi pomo talossa.

Tässä ipanoita ja nuorisokööriläisiä parin vuoden takaa

Ilmeisestikin pääskyset saapuivat tämän lämpimän tuulahduksen myötä. Keli on muuttunut eilisestä niin, ettei samaksi tunnista. Kovin on kesäisen tuntuista ja loppuviikoksikin on luvattu 20 plusastetta. Tämän vuoksi meillä jo perjantaina aloitellaan kylvöhommia!