9.4.2010

Suvunperintöjä ja vanhoja aarteita

    ANtiikkia, Natinkia
Kuten on tullut aiemmin mainittua, niin kauan kuin jaksan muistaa, olen ihaillut vanhaa tavaraa ja vanhaa aikaa. Jo lapsena kuvittelin, millaista olisi ollut elää 1800-luvulla, kun olisi saanut pukeutua rönsyileviin mekkoihin ja elää kartanossa, jossa palvelijat tuovat mehua ja pikkuleipiä hopeatarjottimella :)

No, mekko unelmista olen luopunut jo ajat sitten, mutta kaikki muu vanha romu ja rääsy onkin sitten pitänyt pintansa. Kirppareita on kierretty vanhempien serkkujen kanssa lapsesta saakka ja mitään ei ole muutenkaan raaskittu heittää pois, ikinä. 

Vaikka päätinkin jo melko nuorena, että tulen asumaan maalla, en lähtökohtaisesti etsinyt miestä, joka asuisi maaseudulla. Näin vain sattui käymään, minun onnekseni! :) Mieheni ansiosta olen päässyt elämään sellaiseen ympäristöön, jossa saan toteuttaa sitä kaikkea, mistä olen aina haaveillutkin. Vanha talo ja suku, jolla on historiansa, perinteet, jotka säilyvät maanviljelyksen muodossa ja luonnon läheisyys, joka on minulle elinehto.

Tilan päärakennus 1930-luvulla, juuri uudessa maalissa.

Toivon mukaan poikasestamme tulee jossain vaiheessa tilamme jatkaja. Hän on tämän talon isäntä seitsämännessä polvessa. Paljon on varmasti 154 vuodessa muuttunut, ja kadonnut iäksi, mutta onneksi paljon on säilynytkin.

Tässä yhteydessä esittelen muutaman meille tärkeän esineen, kun puhutaan tunnearvosta ja ennen kaikkea palasta suvun historiaa...

Bi b l i a

Tämä perheraamattu on painettu vuonna 1886. Talossa se on isopapan muistin mukaan ollut uudesta saakka. Kuvitettu sukukirja painaa reilut 6 kg ja sivujakin on lähes 600 kpl. Tätä nahkakantista aarretta säilytämme valolta suojatussa paikassa.                              


M u M M o matka-arkku

Mieheni isomummo, Vilhelmiina (Miina), lähti nuorena tyttönä siskonsa kanssa Amerikkaan, kuten sinä aikana oli usein tapana; mentiin piikomaan taloon, palvelijattareksi tai lastenhoitajaksi.

Valloissa vierähti seitsämän vuotta, kunnes Miina tuli kesälomalle Suomeen vuonna 1920. Suomessa hän tapasikin tulevan miehensä, Aapelin (mieheni isän isänisän) ja jäi tälle tielle :) Sisko jäi ameriikkaan ja Miinan tavarat tuotettiin tässä matka-arkussa kotosuomeen.
 

 Arkku on nähnyt matkaa mm. höyrylaivan lastiruumassa ja on siksi vähän kärsinyt. Kyseessä kuitenkin aito amerikanarkku, johon liittyy monta tarinaa ja muistoa, niin ihmiskohtaloista, kuin maailmanhistoriastakin.
 

Meillä arkku toimittaa tuvassa vaihtelevasti kaikenlaisen tavaran säilytyspaikkaa.

Vanhan Väinön sormus
                                                                                                             

Henkilökohtaisesta "perintöesineestä" puhuttaessa, minulle tärkein lienee isäni vihkisormus.

 Ukkini oli hävittänyt vihkisormuksensa ja ostanut jossain vaiheessa tilalle uuden, tämän sormuksen. Alkuperäinen kuitenkin löytyi ja tämän sormuksen ukkini antoi isälleni, jos hänellä vaikka olisi sille joskus käyttöä.

Vanhempieni mennessä naimisiin, sormuksesta tuli isäni vihkisormus. Isäni ei työnsä vuoksi, sormusta voinut tosin juuri pitää. Myöhemmin, vanhempienikin jo erottua, sormus oli pitkään "joutavuuden hotteilla". Jokin aika sitten, hän päätti antaa sormuksen minulle.

Se on yksi harvoista konkreettisista muistoista, mitä minulle on omasta ukistani säilynyt ja onhan se tietenkin muistona, jossain vaiheessa myös isästäni...

Haaste
                                                                                                                                                                                           
                                                                                                                                                                                Miina ja Aapeli
Meillä kaikilla on varmasti  jotain, perittyä, löydettyä tai saatua, esinettä tai tavaraa, jonka perintö- tai tunnearvoa ei voi mitata rahassa.

Mikä on (tai ovat) se Sinun rakkain ja kallein aarteesi, josta et tule ikinä luopumaan ja jonka haluat säilyvän jälkipolvillesi? Esittelisitkö sen muillekin. Tämä haasteena kaikille, jotka haluavat sen napata mukaansa !

Mukavaa viikonloppua !







Edit. Tämä postaus "korvaa" huhtikuun ensimmäisen Kotiliesi-katsauksen ns. Vanhat jutut-osiossa. Kotiliettä sitten taas huhtikuun  lopussa :)                                                                                                                              

5 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Hienoja aarteita ja historiaa. Mua niin sapettaa kun tämän talon edelliset omistajat veivät talon raamatun mukanaan. Vastaavanlainen kuin teillä. Minusta sen olisi tullut siirtyä talon mukana koska nuo edellisetkään eivät olleet talon sukua.
Mukava haaste, täytyy vastata pienen pohdinnan jälkeen.

Anonyymi kirjoitti...

Oih, mitä aarteita ! Minä olen perinyt lähinnä koruja, en mitään tavaraa.

-A-

Tirriliisa kirjoitti...

Ihania tavaroita, varmasti tartun haasteeseen...

Kuukki kirjoitti...

Löysin nyt eka kertaa blogiisi. On teillä ihania aarteita! Voipa olla, että vastaan vielä haasteeseenkin :o)

Minsu kirjoitti...

Talon tyttärenä minulle on päätynyt taasen jäänyt jotain Winttikammarin edellisen emännän eli nykyisenä isännän äidin suvun perintöjä. Täytyypä kai siis haasteeseen vastata.