25.6.2010

Keskikesän juhla

Itäisessä Suomessa Juhannusaaton aamu valkeni aurinkoisessa ja lämpimässä säässä. Vaikka tunnetusti aattoiltana tulee vettä kuin saavista, saadaan näillänäkymin suurin osa päivästä viettää oikeassa kesäsäässä.


Aamupalapöydässä istuksiessamme ulkoa kuului töyhtöhyypän naukuminen. Jostain syystä äitihyyppä oli päättänyt johdattaa lapsilaumansa pihanurmellemme.


Vallattomat kakarat tuon taivaallista välittivät äidin kutsuhuudoista, ja juoksentelivat mihin halusivat. Ruiskutimme pellot toissailtana ja silloin mielessäni mietin, kuinka isoja poikaset mahtavat olla. Oli helpottavaa nähdä niiden olevan jo hyväkokoisia ja -jalkaisia, ja näin ollen äiti on voinut johdattaa ne pois traktorin ulottuvilta.


Munista oli selviytynyt neljä gangsteria, mikä on mielestäni hyvin. Pellon kasvusto on tänä vuonna aika tiukka, joten se on antanut hyvän suojan poikasille. Toivottavasti näistä pitkäkoivista kaikki selviävät aikuisiksi asti.


Kohta suuntaamme kohti mökkirantaa ja hyttysiä. Toivon illaksi poutaa ja tyyntä kalakeliä itselleni :)

Keittiön ikkunasta klo. 02.30 kesäpäivänseisauksena
.
Oikein   r a u h a l l i s t a  ja taianomaista  Juhannusta Kaikille !

8 kommenttia:

Tuula kirjoitti...

Mika ihana keltainen kukkameri tuossa kuvassasi!!!

Hyvaa juhannusta!

KARHIN KOULU kirjoitti...

Mukavaa Juhannusta! Meillä päin Kanta-Hämeessä tulossa perinteinen juhannus sateineen. Hyvä kokon polttokeli!

Maelka kirjoitti...

Mukavaa ja Rauhaisaa Juhannusta!

Katja kirjoitti...

Täällä satoi aattoillan vettä, mutta vasta kun olimme siirtyneet sisätiloihin. Hyvä niin!
Ihanat poikaset, meillä tuossa pellolla taitaa asustella töyhtöhyyppä, mutta poikasia en ole nähnyt. Toivottavasti ei pellon yllä liitelevä hiirihaukkakaan.

Marika kirjoitti...

Suloiset gangsterit teillä siellä :)
Kauniita kukkakuvia.
Juhannus oli ja meni joten toivottelen mukavaa kesäkuun loppua sekä helteistä heinäkuun alkua! :)

Mari kirjoitti...

^ Heh, tuossa jo ylhäällä yksi Marika ja nyt perään jättää viestiä vielä toinenkin Marika :)

Minä en ole ihan varma olenko jo joskus aikaisemminkin käynyt blogissasi, mutta nyt löysin tieni tänne jonkun toisen blogin kautta.

Millainenkos sää siellä Itä-Suomessa oli sitten aattona?

Täällä Hämeenlinnan suunnilla oli ensin ihan kaunista, mutta illaksi tuli oikein kunnon saderintama! Siis en ole pitkään aikaan nähnyt NIIN PALJON VETTÄ! :D

Katja kirjoitti...

Blogissani jotain sinulle, käy noutamassa :)

Taina kirjoitti...

Moikka! Tulin tuolta,toisen blogin kautta ja tulen uudelleen,kaunis ja ihana blogi sinulla.Tervetuloa myös blogissani käymään!