19.6.2010

Viikko Juhannukseen




Puuh, blogin päivitys on jäänyt lievästi sanoen, retuperälle. Blogipohjan temppuilut ja muut mielenkiintoisemmat askareet toisaalla, eivät ainakaan lisää mielenkiintoa tietokoneella istumiseen.

Kesätuulia odotellaan edelleen ja parin viime päivän lempeä kaakkoistuuli tuo viimeinkin tuoksun suvesta. Saa nähdä. kuinka kauan tätä lystiä sitten kestää.


Juhannusruusut ovat pääosin täydessä kukassa, joten vajaan viikon päästä kukinta näyttäisi olevan jo ohi.

Muutoinkin pihan penkit ja istutukset näyttävät suhteellisen vehreiltä, koleasta säästä huolimatta.  vehreiltä näyttävät myös mm. etupihan kukkapenkissä rehottavat vesiheinät ja muuta rikkakasvit...


Takapihalla on puuhailtu terassin kanssa. Patio on viimeistelyjä ja sisäänkäynnin valokatetta vaille valmis, ottamaan vastaan Juhannusvieraat.


Ensi kesänä on kaiteiden ja vihreiden kyllästeosien maalauksen vuoro. Aluksi olin vastaan koko projektia, sillä en halunnut muuttaa talomme julkisivua. Nyt, kun olemme päässeet alakerran sisäänkäynnin kautta muutaman kerran saunan jälkeen vilvoittelemaan, on mielipiteeni muuttunut :)


Ajattelin asian niin, että koska terassi oli miehelleni tärkeä ja rakennelma on helposti purettavissa tulevia sukupolvia ajatellen, miksi en voisi lämmetä idealle. Vielä, kun kaiteet saavat samanvärisen maalipinnan, kuin muu talo, ei rakennelma hyppää niin pahasti silmille.

Takapihan laitto jatkuu marjapensaiden perkkaamisella sekä valaistuksen, että jonkinlaisen ajokiveyksen sunnittelun muodossa.

Tervetuloa Te kaikki uudet lukijat, pyrin päivittämään blogiani hieman intensiivisemmin, jotta Teillä olisi jatkossa edes jotain luettavaa ! :)

Suvituulia !

4 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Kylläpä on kauniita kukkia!Ja patio näyttää loistavalta,kyllä varmasti kelpaa saunan jälkeen vilvoitella :)
Päivittele vain blogiasi tiuhempaan,sitä on mukava lukea! :D

Maelka kirjoitti...

Juhannusruusut on ihania. Meillä vasta aloittelee kukintaansa. Kyllä tuolla teranssilla kelpaa oleilla...hieno on. Itelläkin on jäänyt blogin päivittely vähemmälle. On kaikkea muuta hommaa ja illalla on monesti niin väsynyt, ettei enään jaksa. Mukavaa alkavaa juhannusviikkoa sinulle Siiri!

Minna kirjoitti...

Hieno on tuo patio!

Siiri kirjoitti...

Marika; Kiitos, ihan kivalta ajatukselta tuo patio nyt tuntuu jo :) Pyrin päivittämään tätä paremmin jatkossa :)

Maelka; Juhannusruusuissa on huumaava tuoksu, huomaa aina hyvin kun menee takapihalle. Kiitos samoin Sinulle, Jussia odotellessa!

Minsu; Kiitos ja tervetuloa vaan testaamaan! :D